Takaisin blogin etusivulle >>

Julkaisemme sarjan yhteistyökumppanimme tekstejä Vieraskynä-osiossa. Kirjoittajana Suvi Ranta MiBoholta.



lahjaidea



Tavara virtaa loputtomasti kaupasta kodin kautta kirpparille, sieltä eteenpäin seuraavaan kotiin hetkeksi käyttöön, siitä kaappiin, varastoon ja lopulta kierrätykseen; mahdollisesti jo kaatopaikalle. Tavaraa on liikaa, se on liian halpaa ja huonolaatuista eikä sitä arvosteta yhtään. Sen takia sitä kohdellaan kuin likaa – siivotaan pois nurkista. Kierrättämisessä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta tavaraan suhtautumisessa nimenomaan on. Tavara on lähtökohtaisesti riesa. Parempi olisi jo ennen tavaran hankintaa miettiä tarkkaan tarvitseeko juuri kyseistä tuotetta varmasti, olisiko korvaava tuote parempi, saisiko saman laadukkaampana ja kestävämpänä jos sitä tarvitsee ja onko valmis huoltamaan tuotetta asianmukaisella tavalla.


Nyt joulun alla pitäisi osata miettiä samaa myös lahjan saajan näkökulmasta. Tavaran saamisesta on nimittäin tullut (tai tulossa) toisille jopa vastenmielistä. Lahjojen saaminen ahdistaa ja vaivaannuttaa. Tässä yltäkylläisyyden maailmassa kun ei enää oikeastaan tarvita mitään. Kuitenkin lahjan antaminen on henkisesti niin velvoittava normi, että jotain haluttaa ja pitääkin antaa.


Oikeasti hyvän lahjan keksiminen voi olla todella haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa. Hyvän lahjan keksiminen on taito, joka kehittyy ajan mittaan. Harkitsematon lahja voi päätyä muutamaksi vuodeksi kaapin perälle ja “liaksi nurkkaan “, tai ehkä jopa suoraan kierrätykseen. Perinteisesti toiselta voi kysyä suoraan mitä hän haluaisi. Turhauttavan monesti vastaus kuuluu: “en mitään” tai “en tiedä”. Aluksi voi tuntua hirveän vaivalloiselta yrittää keksiä sopivaa lahjaa henkilölle, joka ei edes halua mitään.


Hyvän lahjan hankkiminen edellyttää, että tuntee lahjan saajan ja tietää hänen mieltymyksistään ja ajatusmaailmastaan. Usein kun ei tiedetä mitä ostaisi lahjaksi, niin tulee ostettua lahjakortti johonkin liikkeeseen. Tiedän kuitenkin monta tapausta, että lahjakortti on jäänyt käyttämättä. Eli myös lahjakortin ostamista kannattaa miettiä tarkkaan.


Lahjojen suunnittelun voi ottaa tavaksi. Kaikki mieleen tulleet ideat kannattaa ottaa talteen heti. Usein “uhri” kertoo itse ihan arkielämässä huomaamattaan mitä tarvitsee ja haluaa. Jos ei keksi mitään tarpeellista mitä uhri on ilmaissut haluavansa, niin kannattaa mielummin ostaa tai tehdä jotain kulutushyödykkeitä tai aineettomia asioita henkilön mieltymysten mukaan:

•    pipareita, leipää, keksejä, konvehteja, mysliä..
•    Ihovoidetta, saippuaa, muuta kosmetiikkaa
•    arpoja
•    lupauksia “lahjakortilla”
•    kausikortteja, elokuvalippuja…
•    elämyslahja
•    toisenlainen lahja


Eri paikkakunnilla järjestetään näihin aikoihin (marraskuun lopussa, joulukuun alussa) myyjäisiä, joista saa kaikkea hilloista itsetehtyihin saippuoihin ja käsitöihin. Näitä myyjäisiä kannattaa hyödyntää joululahjaostosten tekemisessä. Usein käsityöt on vieläpä tehty ylijäämä- tai kierrätysmateriaaleista, mikä vielä keventää ympäristötietoisen omatuntoa himpun verran.


Myös vanhoja hyväkuntoisia tavaroita voi antaa lahjaksi. Jotain hyväkuntoista, käyttökelpoista ja esteettisestikin miellyttävää, mitä lahjan saaja on itsekin pohtinut tarvitsevansa niin miksei voisi sitä antaa tarpeettomana lahjaksi. Aluksi ajatus voi tuntua jopa törkeältä, onhan toinen saattanut törsätä paljon enemmän rahaa lahjaasi. Kuitenkin tällä tavoin lähettää myös toisille viestin, että hyväksyy myös itse lahjaksi käytettyjä esineitä. Yllättävän moni suomalainen kuitenkin hyväksyy käytetyn tavaran kierrättämisen lahjana. Huuto.netin tekemän kyselytutkimuksen mukaan 59% suomalaisista on sitä mieltä, että joululahjan voi nykyään ostaa käytettynä. 41% ei halua antaa käytettyä tavaraa lahjaksi. Asenteet ovat muuttumassa onneksi fiksumpaan suuntaan. Hyviä kierrätyslahjoja ovat hyväkuntoisena mm.

•    astiat
•    vintagetuotteet
•    lelut
•    kirjat
(kunhan saaja varmasti näitä arvostaa)


Sellaista vaikutelmaa ei kuitenkaan kannata antaa, että kotoa on siivottu kaapit ja pistetty joulupaketteihin (Mirva Saukkola).


Itse voi myös helpottaa lahjan ostajaa pitämällä listaa asioista mitä voisi tarvita, mutta millä ei niin kamala kiire ole (ja saapa siinä samalla miettiä, tarvitseeko niitä oikeasti). Listalla voi olla myös aineettomia asioita, kuten elokuvaliput tai taidemuseon kausikortti. Listalle on hyvä kerätä eri hintaisia asioita, joista voi sitten lahjan ostajan mukaan kertoa toiveensa. Älypuhelimiin on olemassa hirveän käteviä muistiinpanosovelluksia, joihin idean voi kirjata ylös heti sen ilmaannuttua.


Sitten vielä yksi asia… Niitä lahjoja ei tarvitse kasapäin hankkia. Yksi hyvin valittu lahja on tuhannesti parempi kuin kasakaupalla krääsää. Eikä niitä hyviäkään lahjoja tarvita kuin yksi.


Ihanaa ja stressitöntä joulunodotusaikaa kaikille!



Kirjoittaja: Suvi Ranta

Takaisin blogin etusivulle >>


kuva: Son Tran / freeimages.com